sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Haluatko miljonääriksi?

Anna-Leena Härkönen: Kaikki oikein (2014)



Vastaus otsikon kysymykseen: "En halua!" Tai en ainakaan, jos Anna-Leena Härköstä on yhtään uskomista. Härkönen  nimittäin tekee uusimmassa romaanissaan Kaikki oikein hyvin selväksi, että raha ei tee onnelliseksi.

Romaanin päähenkilö, Eevi Puttonen, on keski-ikäinen kosmetologi, joka on koko ikänsä joutunut venyttämään penniä. Eevi rakastaa kauniita tavaroita ja vaatteita. Hän lukee sisustuslehtiä ja haaveilee luksuselämästä mutta joutuu useimmiten tyytymään näyteikkunaostoksiin. Kirppikseltä tehtyjen löytöjenkin hintoja hänellä on tapana hieman valehdella miehelleen Karille. Eevi on lopen kyllästynyt ainaiseen kituuttamiseen. Häntä myös ärsyttää, että paras ystävä Hanna ei "muista" maksaa kahdenkympin velkaansa, mutta koska kyse on pienestä summasta, Eevi ei kehtaa ottaa asiaa puheeksi.

Eevin ja Karin elämä mullistuu, kun he voittavat Lotossa jättipotin ja ovat yhtäkkiä miljonäärejä. Ensijärkytyksestä toivuttuaan Eevi ja Kari alkavat miettiä, kenelle voitosta voi kertoa: vanhemmille, sisaruksille vai parhaille ystäville? Karin mielestä heidän kannattaa pitää ainakin aluksi matalaa profiilia eikä kertoa kenellekään. Muuten kaikki olisivat heti kerjäämässä. Eevi ihmettelee, muuttuisivatko heidän läheisensä todella saman tien kerjäläisiksi, jos saisivat tietää heidän onnenpotkustaan, mutta lopulta Eevikin arvelee, että on parasta olla ottamatta riskiä. Niin he siis päättävät pitää asian omana tietonaan ainakin siihen saakka, kunnes rahat olisivat tilillä.

Sekä Eevi että Kari jatkavat entisissä työpaikoissaan ja yrittävät ulospäin näyttää siltä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Matalan profiilin pitäminen ei kuitenkaan ole ihan helppoa, ja varsinkin Eevi palaa halusta kertoa uutisen Hannalle. Aika pian Eevi sitten paljastaakin salaisuutensa, kun hän on Hannan kanssa ulkona syömässä. Eevin helpotukseksi Hanna vaikuttaa olevan vilpittömästi iloinen hänen onnenpotkustaan. Sitten tarjoilija tuo laskun, ja Hanna näyttää ilman muuta olettavan, että Eevi maksaa sen, ja niin tämä tietysti tekeekin. Sama toistuu kerta toisensa jälkeen, eikä Eevi saa sanottua Hannalle, kuinka paljon häntä ärsyttää se, että Hanna ei koskaan edes muodon vuoksi tarjoudu maksamaan omaa osuuttaan. Tämä alkaa hiertää ystävysten välejä, ja Eevi rupeaa vähitellen välttelemään Hannaa, vaikka toisaalta ajattelee, ettei hänellä ole varaa menettää ystäväänsä.

Kun muukin lähipiiri saa tietää lottovoitosta, käy juuri niin kuin Eevi ja Kari ovat pelänneetkin: kaikkien suhtautuminen heihin muuttuu omituiseksi, vaikka kukaan ei aivan suoraan pyydäkään rahaa. Ainoastaan Eevin veli Jusa tuntuu käyttäytyvän normaalisti Eevin seurassa.

Äkkirikastuminen tuo tullessaan paljon muitakin ongelmia. Eevi pelkää välillä melkein hysteerisesti, että rahat loppuvat ja hän joutuu palaamaan takaisin entiseen kituuttamiseen. Kari alkaa juoda yhä enemmän, ja he riitelevät jatkuvasti. Ilmapiiri työpaikalla kiristyy niin, että Eevi sanoo lopulta itsensä irti. Rahan törsääminen tuo hetken nautinnon, mutta ei täytä Eevin elämään muodostuvaa henkistä tyhjiötä.

Lottovoitto saa Eevin pohtimaan uudelleen ihmissuhteitaan ja sitä, mikä elämässä on todella tärkeää. Jotain positiivistakin sentään tapahtuu: suhde ennen niin etäiseen isään yllättäen lämpenee, kun he kohtaavat toisensa hoitokodissa, jossa Eevin dementoitunut äiti asuu, ja keskustelevat Eevin rikastumisesta.

Pidin Härkösen romaanista yllättävän paljon. Tällä kertaa päähenkilö ei tuntunut lainkaan ärsyttävältä, kuten useimmissa muissa hänen teoksissaan. Minulla on kummallinen viha-rakkaussuhde Härkösen tuotantoon: aina on pakko ahmia kaikki romaanit, jotka hän kirjoittaa, vaikka jokin hänen luomissaan naishahmoissa ärsyttääkin tavattomasti. (Tämä ei koske Häräntappoasetta, joka on mielestäni yhä Härkösen paras kirja. Mutta siinäpä onkin päähenkilönä poika!) Tunne on hyvin samankaltainen Liza Marklundin Annika Bengtsonia kohtaan.

Härkösen teksti on helppolukuista ja hauskaa. Luin kirjaa junassa, ja välillä piti hillitä itsensä, ettei purskahtanut nauramaan ääneen. Esimerkiksi kuvaus halaamisesta oli ihan hulvaton: "He halasivat muodollisesti. Helvi (Eevin asiakas) oli aloittanut tavan ja mahdollisesti huomannut, ettei Eevi välittänyt siitä, mutta ei sitä voinut yhtäkkiä lopettaakaan. Juuri se oli halailussa pirullisinta. Kun sen kerran aloitti, joutui nylkyttämään toisia vasten ikuisesti. Eevi halasi aina hätäisesti, taputteli halattavaa selkään kuin olisi röyhtäyttänyt vauvaa. Vetäytyi kauemmaksi heti kun kehtasi."

Juoni kulkee sujuvasti, joskin hiukan pitkästyin kuvauksiin Eevin ostosreissuista. Tarina vaikuttaa kaikin puolin uskottavalta, ja Härkönen onkin käyttänyt lähteenä Pasi Falkin ja Pasi Mäenpään tutkimusta suomalaisista lottovoittajista.

Mitä tästä opimme? Raha ei tee onnelliseksi, mutta ei myöskään sen puute. Kultainen keskitie näyttää olevan tässäkin asiassa paras vaihtoehto.








sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Jälleensyntymisiä ja dejavu-kokemuksia

Kate Atkinson: Elämä elämältä (2014)



Aivan niin liekeissäni en Kate Atkinsonin uusimmasta romaanista Elämä elämältä ollut kuin Jackson Broady -dekkareista, mutta kyllä tämäkin ehdottomasti kannatti lukea. Kun pääsin jyvälle kikkailevasta tavasta kertoa tarinaa, niin kirja alkoi kuin alkoikin koukuttaa. Ideana nimittäin on kertoa erilaisia versioita päähenkilön elämäntarinasta. En pitänyt lukua, kuinka monesti Atkinson päähenkilönsä Ursula Toddin tässä romaanissaan ottaa hengiltä aloittaakseen hänen tarinansa aina uudelleen, mutta varmaan parikymmentä kertaa näin tapahtuu. Teoksessa leikitellään jälleensyntymisen ajatuksella, ja Ursula käy teini-ikäisenä psykiatrillakin voimakkaiden dejavu-kokemuksiensa ja outojen etiäistensä takia.

Kirjan tapahtumat alkavat Ursulan syntymästä vuonna 1910. Ollaan Englannin maaseudulla, Fox Corner-nimisessä talossa. On yö ja valtava lumipyry, kun Sylvie Todd synnyttää kolmannen lapsensa Ursulan.Vauva syntyy napanuora kiertyneenä kaulan ympärille. Ensimmäisessä versiossa Ursula kuolee saman tien, sillä lääkäri ei ole päässyt lumipyryn takia paikalle.Tämän jälkeen sama synnytystarina alkaa uudelleen niin, että tohtori Fellowes on paikalla ja pelastaa vauvan kuristumasta.

Tällä tavoin edetään aina vuoteen 1967 saakka, joskin kronologiaa rikkoen: Ursulan tarinaa kerrotaan johonkin tärkeään taitekohtaan asti, kunnes "pimeys lankeaa" eli Ursula kuolee. Sitten sama jakso Ursulan elämästä kerrotaan uudelleen niin, että jokin asia tapahtuukin toisin, ja Ursulan elämä saa jatkua.

Esimerkiksi hetki, jolloin 16-vuotias Ursula saa yllättäen ensisuudelmansa isoveljensä kaverilta, osoittautuu tällaiseksi tärkeäksi käännekohdaksi. Ensimmäinen versio on hyvin surullinen: Ursula antaa pojan suudella itseään vastustelematta, ja myöhemmin poika raiskaa hänet. Ursula tulee raskaaksi, ja hänelle tehdään abortti. Murtunut Ursula muuttaa pois kotoa, opiskelee sihteeriksi ja elää yksinäistä elämää. Hän tuntee olevansa saastunut, ja luulee, ettei kelpaa enää koskaan kenellekään. Sitten hän menee suinpäin naimisiin ensimmäisen miehen kanssa, joka osoittaa olevansa kiinnostunut hänestä. Avioliitosta tulee hyvin onneton, sillä Ursulan puoliso osoittautuu seinähulluksi ja lopulta pahoinpitelee hänet kuoliaaksi.

Juuri kun lukija on täysin ahdistunut Ursulan kauheista kokemuksista ja vääryyksistä, joita tämä on joutunut kärsimään, palataan takaisin hetkeen, jolloin Ursula saa ensisuudelmansa. Tällä kertaa Ursula mottaakin suutelijaa kuonoon. Sen ansiosta isoveljen kaveri ei koskaan edes yritä lähennellä Ursulaa uudelleen eikä Ursula joudu raiskatuksi. Hänen elämänsä saa aivan uuden suunnan. Tässä kohdassa aloin tosissani innostua Atkinsonin romaanin ideasta! Oli helpottavaa, että lukijalle jo rakkaaksi käynyt Ursula sai toisen mahdollisuuden!

Jackson Broady -dekkareiden tavoin tässäkin romaanissa on mainio henkilögalleria. Ursulan isä Hugh on lempeä ja sympaattinen pankkiiri, jota Ursula rakastaa koko sydämestään. Äiti Sylvie sen sijaan on voimakastahtoinen ja äksy nainen, jonka kanssa on vaikeampi tulla toimeen - ainakaan jos on yhtään eri mieltä asioista hänen kanssaan. Ursulalla on kolme veljeä, Maurice, Teddy ja Jimmy, sekä sisar Pamela. Kaikkien, jopa Hughin ja Sylvien, mielestä Maurice on aivan sietämätön tärkeilijä. Pamela on aina ystävällinen ja järkevä, luontainen äitihahmo. Teddy on kaikkien rakastama lemmikki ja kuopus Jimmy perheen taiteilija. (OMG! Tämä suurperhehän muistuttaa yllättävän paljon omaani, paitsi että minulla on vain siskoja! Ja onneksi kukaan heistä ei ole Mauricen kaltainen. :)) Lisäksi Toddin perheeseen kuuluvat paheellinen Izzy-täti sekä palvelijat Bridget ja rouva Glover.

Ursula itse on oman tiensä kulkija, rohkea seikkailija, joka haluaa nähdä maailmaa. Ennen sotaa hän matkustaakin Euroopan kiertomatkallaan muun muassa Saksaan. Siellä hän todistaa natsismin nousua ja ystävystyy nuoren Eva Braunin kanssa. Evan kanssa Ursula viettää aikaa Hitlerin talossa ja vaistoaa tulevan pahuuden. Kun Ursula palaa kotiin, sota syttyy. Ursula on mukana raivaamassa Lontoon pommituksen jälkiä ja etsimässä eläviä ja kuolleita raunioista. Hänellä on useampiakin rakastajia mutta ei aikomustakaan mennä naimisiin. Ursula muistuttaakin paljon Jackson Broady -sarjan Louise Monroeta ja muita sitkeitä selviytyjiä, joita olen kuvaillut edellisessä postauksessani.

Myös tematiikassa on paljon samaa kuin aikaisemissa Atkinsonin kirjoissa. Äitiyttä, lapsuuden kokemuksien merkitystä ja traumoista selviämistä käsitellään tälläkin kertaa. Päälimmäisenä jää kuitenkin pohtimaan sitä, miten sattumanvaraista elämä voi olla ja kuinka iso merkitys tekemillämme valinnoilla on.
 
Atkinsonin Elämä elämältä on aikamoinen runsaudensarvi, joka vaatii sulattelua. Luultavasti koko romaani pitäisi lukea uudelleen, jotta kaikki sen tasot avautuisivat. Ehkä jonkin päivänä sen teenkin (hah, niin varmaan). Tästä teoksesta haluaisin kyllä päästä vaihtamaan ajatuksia jonkun kanssa, joten yrittäkäähän Atkinsonia fanittavat siskoni saada tämäkin opus joskus kahlattua läpi! Mari, myös sinulle heitän tästä jälleen yhden lukuhaasteen! Ja tietysti kenelle tahansa muullekin.