Kyllä se ensimmäinen postaus on joskus tehtävä. Opetteluahan tämä blogin pitäminen näin alkuun on. Ennen kuin kaikki tarvittavat nippelit ja nappelit löytyvät. Sanovat vielä, että tämä bloggerin blogialusta olisi helpoimmasta päästä. Meitä on tämän blogin takana kaksi, Reeta ja minä eli Mari. Kirjoittelemme tänne muistiinpanoja lukemistamme kirjoista ja ehkä joskus jostain muustakin.
Ajattelin kertoa alkuun omasta historiastani kirjojen parissa eli kuinka minusta tuli intohimoinen lukija. Kaikki alkoi vuonna 1990, kun luin ihka ensimmäisen kirjan täysin kokonaan itse. Voi sitä ylpeyden ja riemun määrää. Tuo kirja oli Doris Orgelin Kilpikonnaseikkailu. Olen palannut lukuisia kertoja tuon kirjan pariin muistiinpiirtyneen ensimmäisen kerran jälkeen.
Lukutaito oli vihdoin saavutettu, pienoisten alkuvaikeuksien jälkeen. Olen ollut kirjaston kanta-asiakas tuon merkittävän tapahtuman jälkeen ja minut löysi aina kirjojen luota. Ensin luin kirjaston koko tarjonnan tavutetuista ja helppolukuisista kirjoista. Kun tarjontaa ei enää noilla hyllyillä riittänyt, oli siirryttävä pidempien tarinoiden pariin. Suosikkejani olivat mm. Anni Polvan Tiina-kirjat, varsinkin Tiina saa suukon ja Taitaa olla rakkautta, Tiina. Olihan se Juha niin ihana, että taisinpa olla itsekin hiukan ihastunut häneen.
Tiina jäi ja Juha hänen mukanaan. Kuvioihin asteli Oliver, Nea Kiven ilkikurinen hoitoponi. Merja Jalon Nea-kirjasarjasta alkoi hevoshuuma. Luin hevoskirjahyllyn tarjonnan läpi alusta loppuun ja takaisin lopusta alkuun. Oli Neaa ja hänen ystäviään sekä Nummelan ponitallin porukkaa. Hevoskirjoja riitti luettavaksi ja koko ajan ilmestyi uusia. Ehdoton suosikkini oli kuitenkin Merja Jalon Maailman paras hevonen, jonka muistan lukeneeni jopa kaksi kertaa peräkkäin saman päivän aikana potiessani vesirokkoa.
Jostain syystä en muista nuorten kirjojen ajoilta mitään tiettyä kirjaa tai kirjasarjaa. Voi tosin olla, että siirryin jo tässä vaiheessa aikuisten osaston tarjonnan pariin. Paljon on kirjoja luettu, mutta edelleen riittää lukemattomia lukemattomia kirjoja. Noiden lukemattomien joukossa monia klassikoitakin, niin hävettävää kuin sen myöntäminen onkaan. Klassikoista riittää ihan omaan postaukseen, niistä siis myöhemmin.
Kirjaharrastus vei minut lukion jälkeen kirjastoon töihin ja sillä tiellä olen edelleen. Kirjoista sain itselleni ammatin. Tätä blogia kirjoittelen pääasiassa työni avuksi ja ihan omaksi ilokseni, mutta jos joku löytää täältä avun - pienen tai suuren, niin se on aina plussaa.
Nautinnollisia lukuhetkiä!
/Mari
Mari, muistat ällistyttävän hyvin tuon ensimmäisen lukemasi kirjan! Kunpa osaisin itsekin nimetä jonkin vastaavan teoksen! Oma lukemaan oppimiseni kun tapahtui luultavasti Aku Ankan parissa.
VastaaPoistaEnsimmäisiä kokonaisia kirjoja, joita luin, olivat Pekka Töpöhännat (erityisesti Pekka Töpöhäntä ei anna periksi, josta täytyy varmaan joskus julkaista kuva tässä blogissa, niin liikuttavan resuinen se on) ja ensimmäinen Uppo-Nalle. Alakoulun kirjastosta ja kirjastoautosta lainasin kerta toisensa jälkeen Astrid Lindgrenin Melukylä-kirjat ja Johanna Spyrin Pikku-Heidin.
Anni Polvan Tiina-sarja ei minuun jostain syystä kauheasti kolahtanut, monet muut sen sijaan kyllä, esimerkiksi Merri Vikin Lotat ja tietenkin kaikki loputtomat Enid Blytonit. Blytoneista sitten oli luontevaa siirtyä Neiti Etsivien kautta Agatha Christien dekkareihin, ja sille tielleni jäin. Dekkareita luen erittäin mielelläni edelleen.
Myös minulla on salainen hevoskirjamenneisyyteni! Jalon sisarustenkin kirjoja on tullut luettua, mutta paremmin mieleeni on jäänyt Britta ja Hopea-sarja. Onko se sinulle tuttu?
Minäkään en varsinaisia nuortenkirjoja muista lukeneeni. Se tosin johtuu ehkä siitä, että 80-luvulla ei ollut kovinkaan paljon tarjontaa sellaisista. Häräntappoasekin ilmestyi vasta kun olin lukiossa.
Meillä on kyllä aika paljon ikäeroa! Sinä luit itse ensimmäisen kirjasi samana vuonna, kun minä aloitin kirjallisuuden opinnot yliopistossa! Vaan sehän tekee tästä bloggaamisesta vain mielenkiintoisempaa, eikö vain?