sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Riina Katajavuoren lahja äidinkielen ja kirjallisuuden opettajille: Wenla Männistö (2014)

Jos jonkun mielestä klassikoista on syytä puhaltaa pölyt pois, niin Riina Katajavuori on sen totta tosiaan tehnyt! Mari jo hehkuttikin Wenla Männistöä omassa postauksessaan, ja minä yhdyn kuoroon. Katajavuoren romaani on ronski ja hulvaton Seitsemän veljeksen päivitys, jonka luulisi innostavan nuoriakin lukijoita. Itse ainakin nautin suuresti, kun sain bongailla nokkelia yhtymäkohtia alkuperäisteokseen niin muodon kuin sisällön osalta.

Katajavuori mukailee Kiven kerrontaa hauskasti. Alussa kuvaillaan maisemaa: "Helsingin Kumpulassa, Allastien ja Intiankadun kulmassa on punainen puutalo. Silmänkantaman päässä pauhaa Kustaa Vaasan tie, jonka toisella puolella sijaitsee Toukola - - Tuon sosiaalitoimen syystäkin silmätikkuna olevan omakotitalon lähellä, siinä loivassa rinteessä missä hellepäivinä jonotetaan Kumpulan maauimalaan, kasvaa happamia marja-aronioita..." (vrt. "Jukolan talo, eteläisessä Hämeessä, seisoo erään mäen pohjoisella rínteellä, liki Toukolan kylää. Sen läheisin ympäristö on kivinen tanner, mutta alempana alkaa pellot, joissa, ennenkuin talo oli häviöön mennyt, aaltoili teräinen vilja...") Dialogia on paljon, ja se on merkitty samalla tavalla kuin Seitsemässä veljeksessä. Katajavuoren teksti tosin on alun henkilöluetteloineen ja parenteeseineen vielä näytelmällisempi kuin Kiven romaani. Välillä kerronnan katkaisevat runot, jotka ovat yleensä Anskun kirjoittamia laulujen sanoituksia.

Mari on omassa postauksessaan ansiokkaasti selittänyt, kuinka Katajavuori on päästänyt ääneen Seitsemän veljeksen naiset ja kuinka "Juko brosseja" tarkkaillaan heidän näkökulmastaan. En siis rupea selostamaan tässä samoja asioita. Kirjaan kuitenkin joitakin ajatuksiani ja mielipiteitäni teoksen henkilöistä ja teemoista. Oli esimerkiksi mielenkiintoinen ratkaisu, että Jukolan väestä on tehty monikulttuurinen uusioperhe, jossa on velipuolia ja puoliveljiä. Päähenkilö Wenla puolestaan on räväkkä nykytyttö, jonka ajatukset pyörivät pääasiassa seksissä, ja hän puhuu siitä hyvin suorasukaisesti. Lukutoukka-Ansku merkitsee Wenlalle lukemistaan kirjoista sivut, joissa on hyviä seksikohtauksia, ja Wenla lukee sitten pelkästään ne. Wenla pähkäilee lähinnä kahta asiaa: kenet veljeksistä hän ottaisi ja kuka hänen isänsä on. Kun lopulta selviää, että isä on Thaimaassa jonkinlaista pornobisnestä pyörittävä irstailija, Wenla järkyttyy perin pohjin. Rivojen puheidensa takaa Wenlasta paljastuu herkkä ja haavoittuva nuori nainen.Seksuaalisuuttaan pohtivat paljon myös kirjan vanhemmat naiset: Alli, Kajsa ja Marja, ja se onkin romaanin pääteemoja.

Katajavuoren teos on täynnä intertekstuaalisia viittauksia populaarikulttuuriin. Lopussa on tarkka luettelo teoksista, jotka ovat toimineet pohjateksteinä. Itse tunnistin niistä melkein kaikki, mutta rupesin pohtimaan, kuinka paljon nuoremmille lukijoille niistä jää hämärän peittoon, sillä monet mainitut elokuvat ja tv-sarjat ovat aika vanhoja. Mahtaako Katajavuoren teksti tuntua heistä paikoitellen sekavalta?

Äidinkielen ja kirjallisuuden opettajat ovat joka tapauksessa saaneet Riina Katajavuorelta hienon lahjan, jota voi hyödyntää kirjallisuuden opetuksessa. Wenla Männistö toimii hyvin itsenäisenä teoksena, kuten Marikin toteaa, mutta siitä saa varmasti hurjan paljon irti, kun vertailee sitä Seitsemään veljekseen. Ja nyt kun pitää kiirettä, niin netissäkään ei vielä ole valmiita vertailevia analyyseja, joita oppilaat pääsisivät kopsaamaan! :)






2 kommenttia:

  1. Sait innostumaan kirjasta! Hesarin arvio ei vielä vakuuttanut. hyvä, Reeta!

    VastaaPoista
  2. Hienoa Reeta! Luotin siihen, että osaat rinnastaa Kiven ja Katajavuoren versiot tekstissäsi. Olen aivan samaa mieltä, että pölyhuiskaa on uskallettava käyttää vaikka huiskittava kohde olisi kuinka klassikko tahansa.

    Postauksestani pystyi lukemaan innostukseni kirjaa kohtaan ja se innostus on vain kasvanut. Olenkin joutunut pohtimaan, milloin hekutusta on liikaa? Milloin hehkutus kääntyy itseään vastaan? Hehkutuksessakin täytyisi löytää se kultainen keskitie, jottei tulevalla lukijalla olisi jo ennen lukukokemustaan vaarallisen tuhoisa ennakkokäsitys siitä kuinka pitäisi tuntea.

    Hienosti täydentävät toisiaan nämä meidän tekstit. Ei taida olla haittaa, vaikka käsittelisimme postauksissamme samoja kirjoja. Vai mitä mieltä olette, te arvokkaat lukijamme?

    Kyllä tämä on mukavaa, eikö vain? Nyt kun on alkuun päästy niin antaa mennä vaan, kuten jo Goodmankin lauleskeli.

    VastaaPoista