perjantai 24. lokakuuta 2014

Ensimmäinen postaukseni. Khaled Hosseini: Ja vuoret kaikuivat (2014)

Olen Reeta, toinen Implisiittinen lukija -blogin perustajista. Lopultakin pitkäaikainen haaveeni omasta kirjallisuusblogista toteutui, kiitos työkaverni Marin, jonka sain houkuteltua tähän projektiin mukaan. Omin nokkineni en taatusti olisi jaksanut ratkoa kaikkia teknisiä pulmia, joita tämän "helpon ja yksinkertaisen" Bloggerin kanssa kohtasimme. Mutta tästä se nyt kuitenkin lähtee! Luulen tietäväni, miltä kävelemään opettelevasta lapsesta tuntuu...

Miksi tällainen kirjallisuusblogi sitten piti väen vängällä perustaa? Vastaus: ihan vain omaksi iloksi. En tiedä, johtuuko se ikääntymisestä, arjen hektisyydestä vai mistä, mutta kun nykyään lukee jonkin kirjan, ei siitä enää seuraavalla viikolla paljoa muista, varsinkaan jos aloittaa heti perään jonkin toisen teoksen, kuten tapanani on tehdä. Korvienvälinen kovalevyni alkaa kai olla täynnä. Siksi tuntui hyvältä ajatukselta ruveta tallentamaan edes pieniä paloja noista lukukokemuksista bittiavaruuden ehtymättömään muistiin. Jos joku sitten sattuu tätä blogia lukemaan ja peräti kommentoimaan sitä, se on tietenkin hienoa. En siis ajatellut vielä jättää päivätyötäni ja ryhtyä tienaamaan elantoani bloggaajana. :)

Mari kertoi omassa esikoispostauksessaan siitä, kuinka lapsuuden lukuharrastuksesta tuli aikuisena tärkeä osa työtä kirjastoalalla. Minulle kävi aika lailla samoin. Lukion jälkeen hakeuduin opiskelemaan kotimaista kirjallisuutta ja suomen kieltä Jyväskylän yliopistoon ja valmistuin äidinkielen ja kirjallisuuden opettajaksi. Nyt olen pian 20 vuotta yrittänyt vakuutella teineille, kuinka hauskaa ja ihanaa uppoutuminen tuntikausiksi kaunokirjallisuuden maailmaan on. Valitettavasti yhä useampi heistä on hieman eri mieltä kanssani. Onneksi eivät kuitenkaan aivan kaikki.

Viimeksi lukemani kirja on Khaled Hosseinin Ja vuoret kaikuivat. Pidin siitä kyllä mutta en aivan niin paljon kuin Leijapojasta ja Tuhannesta loistavasta auringosta, jotka aikoinaan suorastaan ahmin. Tämä uusin Hosseini on episodimaisen rakenteensa takia vähän pirstaleinen, ja keskeisiä henkilöitä on paljon. Lukiessa pitää koko ajan pysyä skarppina, kuka on kuka, eivätkä henkilöhahmot syvenny samalla tavoin kuin Hosseinin edellisissä romaaneissa. Tärkeimmät henkilöt ovat sisarukset Abdullah ja Pari, jotka lapsena erotetaan toisistaan ja jotka kirjan viimeisessä luvussa vanhoina kohtaavat toisensa jälleen. Jälleennäkeminen on surullinen, koska Abdullah, joka on koko elämänsä ikävöinyt kadottamaansa pikkusiskoa, ei enää kohtaamisen hetkellä pysty tunnistamaan tätä, koska on niin pahasti dementoitunut. Aivan samanlaiseen koukkuun en siis jäänyt kuin aikaisemmin, vaikka ihan mielelläni kirjaa luinkin. Hosseinin romaanien ansiosta olen päässyt jyvälle Afganistanin kulttuurista ja maan mielipuolisesta historiasta.

Tällä hetkellä olen lukemassa Sirpa Kähkösen uusinta romaania Graniittimies. Kähkönen on suosikkikirjailijoitani, ja odotin kovasti tämän romaanin ilmestymistä. Siitä enemmän seuraavassa postauksessani.

6 kommenttia:

  1. Samanlainen oli oma lukukokemukseni, muotoilit sen hienosti. Onnea hienolle blogille, minä tässä kamppailen saadakseni kommenttini julkaistuksi :)

    VastaaPoista
  2. Jee, hyvä Reeta ja Mari! Onnea uudelle blogille. Avajaisten kunniaksi saatesanoja Juice Leskiseltä teoksesta Äeti (jota sattuneista syistä on tullut viime päivinä tavattua aika tarkkaan):
    runo on valmis
    saa tulla pyyhkimään

    VastaaPoista
  3. Upeeta, onnea uudelle harrastukselle!

    VastaaPoista
  4. Blogi on oikein mukava, mutta olisiko mahdollista laittaa esittelyssä olevista kirjoista kuva, sillä silloin kirjat saattaisi bongata kirjastosta helpommin ja melkein vahingossa! Kiitos blogista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Vakaa aikomuksemme on liittää tulevissa postauksissa myös kuvia ja muuta elävöittävää materiaalia. Nämä pari ensimmäistä kuukautta ovat menneet vielä harjoitellessa ja saamme molemmat tuhrautumaan jo tekstien kirjoittamiseen ja muokkaamiseen niin paljon aikaa että kuvat ovat jo siinä vaiheessa häipyneet mielestä. :)

      Mutta kuviakin on tulossa, olisiko siitä Implisiittisen lukijan uuden vuoden lupaukseksi!

      Poista