sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Haluatko miljonääriksi?

Anna-Leena Härkönen: Kaikki oikein (2014)



Vastaus otsikon kysymykseen: "En halua!" Tai en ainakaan, jos Anna-Leena Härköstä on yhtään uskomista. Härkönen  nimittäin tekee uusimmassa romaanissaan Kaikki oikein hyvin selväksi, että raha ei tee onnelliseksi.

Romaanin päähenkilö, Eevi Puttonen, on keski-ikäinen kosmetologi, joka on koko ikänsä joutunut venyttämään penniä. Eevi rakastaa kauniita tavaroita ja vaatteita. Hän lukee sisustuslehtiä ja haaveilee luksuselämästä mutta joutuu useimmiten tyytymään näyteikkunaostoksiin. Kirppikseltä tehtyjen löytöjenkin hintoja hänellä on tapana hieman valehdella miehelleen Karille. Eevi on lopen kyllästynyt ainaiseen kituuttamiseen. Häntä myös ärsyttää, että paras ystävä Hanna ei "muista" maksaa kahdenkympin velkaansa, mutta koska kyse on pienestä summasta, Eevi ei kehtaa ottaa asiaa puheeksi.

Eevin ja Karin elämä mullistuu, kun he voittavat Lotossa jättipotin ja ovat yhtäkkiä miljonäärejä. Ensijärkytyksestä toivuttuaan Eevi ja Kari alkavat miettiä, kenelle voitosta voi kertoa: vanhemmille, sisaruksille vai parhaille ystäville? Karin mielestä heidän kannattaa pitää ainakin aluksi matalaa profiilia eikä kertoa kenellekään. Muuten kaikki olisivat heti kerjäämässä. Eevi ihmettelee, muuttuisivatko heidän läheisensä todella saman tien kerjäläisiksi, jos saisivat tietää heidän onnenpotkustaan, mutta lopulta Eevikin arvelee, että on parasta olla ottamatta riskiä. Niin he siis päättävät pitää asian omana tietonaan ainakin siihen saakka, kunnes rahat olisivat tilillä.

Sekä Eevi että Kari jatkavat entisissä työpaikoissaan ja yrittävät ulospäin näyttää siltä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Matalan profiilin pitäminen ei kuitenkaan ole ihan helppoa, ja varsinkin Eevi palaa halusta kertoa uutisen Hannalle. Aika pian Eevi sitten paljastaakin salaisuutensa, kun hän on Hannan kanssa ulkona syömässä. Eevin helpotukseksi Hanna vaikuttaa olevan vilpittömästi iloinen hänen onnenpotkustaan. Sitten tarjoilija tuo laskun, ja Hanna näyttää ilman muuta olettavan, että Eevi maksaa sen, ja niin tämä tietysti tekeekin. Sama toistuu kerta toisensa jälkeen, eikä Eevi saa sanottua Hannalle, kuinka paljon häntä ärsyttää se, että Hanna ei koskaan edes muodon vuoksi tarjoudu maksamaan omaa osuuttaan. Tämä alkaa hiertää ystävysten välejä, ja Eevi rupeaa vähitellen välttelemään Hannaa, vaikka toisaalta ajattelee, ettei hänellä ole varaa menettää ystäväänsä.

Kun muukin lähipiiri saa tietää lottovoitosta, käy juuri niin kuin Eevi ja Kari ovat pelänneetkin: kaikkien suhtautuminen heihin muuttuu omituiseksi, vaikka kukaan ei aivan suoraan pyydäkään rahaa. Ainoastaan Eevin veli Jusa tuntuu käyttäytyvän normaalisti Eevin seurassa.

Äkkirikastuminen tuo tullessaan paljon muitakin ongelmia. Eevi pelkää välillä melkein hysteerisesti, että rahat loppuvat ja hän joutuu palaamaan takaisin entiseen kituuttamiseen. Kari alkaa juoda yhä enemmän, ja he riitelevät jatkuvasti. Ilmapiiri työpaikalla kiristyy niin, että Eevi sanoo lopulta itsensä irti. Rahan törsääminen tuo hetken nautinnon, mutta ei täytä Eevin elämään muodostuvaa henkistä tyhjiötä.

Lottovoitto saa Eevin pohtimaan uudelleen ihmissuhteitaan ja sitä, mikä elämässä on todella tärkeää. Jotain positiivistakin sentään tapahtuu: suhde ennen niin etäiseen isään yllättäen lämpenee, kun he kohtaavat toisensa hoitokodissa, jossa Eevin dementoitunut äiti asuu, ja keskustelevat Eevin rikastumisesta.

Pidin Härkösen romaanista yllättävän paljon. Tällä kertaa päähenkilö ei tuntunut lainkaan ärsyttävältä, kuten useimmissa muissa hänen teoksissaan. Minulla on kummallinen viha-rakkaussuhde Härkösen tuotantoon: aina on pakko ahmia kaikki romaanit, jotka hän kirjoittaa, vaikka jokin hänen luomissaan naishahmoissa ärsyttääkin tavattomasti. (Tämä ei koske Häräntappoasetta, joka on mielestäni yhä Härkösen paras kirja. Mutta siinäpä onkin päähenkilönä poika!) Tunne on hyvin samankaltainen Liza Marklundin Annika Bengtsonia kohtaan.

Härkösen teksti on helppolukuista ja hauskaa. Luin kirjaa junassa, ja välillä piti hillitä itsensä, ettei purskahtanut nauramaan ääneen. Esimerkiksi kuvaus halaamisesta oli ihan hulvaton: "He halasivat muodollisesti. Helvi (Eevin asiakas) oli aloittanut tavan ja mahdollisesti huomannut, ettei Eevi välittänyt siitä, mutta ei sitä voinut yhtäkkiä lopettaakaan. Juuri se oli halailussa pirullisinta. Kun sen kerran aloitti, joutui nylkyttämään toisia vasten ikuisesti. Eevi halasi aina hätäisesti, taputteli halattavaa selkään kuin olisi röyhtäyttänyt vauvaa. Vetäytyi kauemmaksi heti kun kehtasi."

Juoni kulkee sujuvasti, joskin hiukan pitkästyin kuvauksiin Eevin ostosreissuista. Tarina vaikuttaa kaikin puolin uskottavalta, ja Härkönen onkin käyttänyt lähteenä Pasi Falkin ja Pasi Mäenpään tutkimusta suomalaisista lottovoittajista.

Mitä tästä opimme? Raha ei tee onnelliseksi, mutta ei myöskään sen puute. Kultainen keskitie näyttää olevan tässäkin asiassa paras vaihtoehto.








2 kommenttia:

  1. Tämä on kyllä luettava ja kotona, että saa nauraa ääneen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkein hauskimpia minusta olivat juuri nuo kohdat, joissa Eevin ajatukset ovat täydellisessä ristiriidassa sen kanssa, mitä hän tekee ja ääneen sanoo.

      Poista