keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Sisäinen kettutyttöni heräsi (tutkielmakirjoja osa 2)

Anu Ojala: Pommi (2014)



Anu Ojala on kirjoittanut napakan, takakansitekstissä ekotrilleriksi luokitellun, nuortenromaanin, joka pitää myös aikuisen lukijan yllättävän hyvin otteessaan. Esimerkiksi yksityiskohtaiset kuvaukset tehosikalasta ja teurastamosta puistattivat ja saivat ajatuksen lihan syömisestä tuntumaan ällöttävältä. Sisäinen kettutyttöni koki herätyksen.

Päähenkilö Mia on lukiota käyvä tyttö, joka haaveilee toimittajan urasta. Sitä hän pääsee kokeilemaan koulun verkkolehden bloggaajana. Mia kirjoittaa aluksi eläinaiheiseen blogiinsa naiveja söpötyksiä mopsistaan ja nauttii samanhenkisten (tyttöjen) ihailevasta palautteesta. Nimimerkki Joshua on kuitenkin toista mieltä ja antaa tulla täydeltä laidalta, mitä mieltä hän on mopsien jalostamisesta. Aluksi Mia loukkaantuu mutta rupeaa kuitenkin selvittämään, onko Joshuan puheissa perää, ja niin ikävät tosiasiat mopsien irvokkaasta rodunjalostuksesta alkavat vähitellen valjeta. Bloginsa kautta Mia tutustuu myös Kimiin ja Ninaan, joiden mukaan hän lähtee salakuvauskeikalle valtavaan sikalaan. Karmea todellisuus tuotantoeläinten kohtelusta järkyttää Miaa perin pohjin. Lisäksi hän rakastuu Kimiin.

Mia haluaa toimittajana tuoda julki eläinten huonon kohtelun ja samalla myös tehdä vaikutuksen Kimiin. Niinpä hän lähtee Ninan kanssa viemään salaa kameran läheiselle teurastamolle, vaikka touhu kammottaa häntä. Tarkoitus on kuvata teurastamon järkyttäviä oloja ja julkaista kuvat netissä. Kaikki menee kuitenkin pahemman kerran pieleen, kun kesken kaiken räjähtää pommi. Nina kuolee, ja Mia saa syyt pommi-iskusta niskoilleen. Hän joutuu poliisivankilaan kuulustelujen ajaksi, saa asianajajan ja joutuu oikeuteen, jossa hänen täytyy todistaa syyttömyytensä. Lopulta asioiden oikea laita selviääkin.

Ojalan asiantuntemus aiheestaan vakuutti; romaani tuntui realistiselta eikä siinä oiottu mutkia suoriksi, kuten usein nuortenkirjoissa tehdään. Mia ei ole alussa mitenkään sympaattinen sankaritar. Päinvastoin, hän on alussa tyly, itserakas ja aika typeräkin. Vähitellen Mia kuitenkin muuttuu, ja loppupuolella hän itsekin häpeää omaa käytöstään. Pidin myös siitä, että Ojala tuo esille sen, että kaikkialla ei tuotantoeläimiä kohdella samalla tavoin. Viesti onkin, että lihaakin voi syödä, kunhan varmistaa, että se on tuotettu eettisesti ja eläimille turhaa kärsimystä tuottamatta. Sekin nimittäin on mahdollista.  


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti