Päätin olla kunnon äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja ja lukea tuoreimman Finlandia Junior -palkinnon voittaneen nuortenromaanin, Maria Turtschaninoffin Maresin. Koska kyseessä on fantasiakirjallisuuteen kuuluva teos, en ollut lukukokemuksesta etukäteen järin innoissani. Pottereita lukuun ottamatta tämä genre ei koskaan ole onnistunut kietomaan minua pauloihinsa. Kuinkahan monesti olen Sormusten herraakin yrittänyt lukea, mutta aina on kesken jäänyt!
Turtschaninoffin romaani kertoo pienellä saarella sijaitsevasta luostarista, jossa elää erikoinen naisyhteisö. Siihen kuuluu sisaria, joilla kaikilla on omat eritysitaitonsa, sekä noviiseja, jollainen romaanin nuori päähenkilö Maresikin on. Luostaria johtaa lempeä ja viisas mutta hiukan etäinen Äiti. Tytöt, jotka tulevat luostariin, ovat usein kotoisin köyhistä tai väkivaltaisista oloista. Luostarissa he ovat turvassa, saavat tarpeeksi syödäkseen ja heille annetaan mahdollisuus opiskella.
Myös Maresi on tullut luostariin köyhyyttä pakoon. Hän suree nlkään menehtynyttä pikkusiskoaan ja ikävöi perhettään mutta viihtyy muuten hyvin luostarissa. Maresi on tiedonjanoinen nuori nainen, joka vielä etsii kutsumustaan. Aina kun mahdollista hän viettää aikaa sisar O:n johtamassa Tiedon talossa tutkimassa ikivanhoja kirjoituksia luostarin historiasta ja myyttisestä alkuäidistä, jota luostarissa palvotaan ja palvellaan. Maresi on ollut luostarissa neljä vuotta, ja hänen pitäisi pikkuhiljaa ratkaista, kenen sisaren noviisiksi hän ryhtyisi. Toinen vaihtoehto on jättää luostari ja palata ulkomaailmaan.
Eräänä päivänä luostariin saapuu uusi tyttö, Jai. Jai on sulkeutunut ja hiljainen mutta hän kiintyy nopeasti Maresiin ja alkaa seurata tätä kaikkialle. Maresikin pitää Jaista, sillä tämä tuntuu viihtyvän vähintäänkin yhtä hyvin kirjojen ääressä kuin hän itse, ja niin Maresi ottaa Jain siipiensä suojaan. Vähitellen selviää, että Jai on paennut luostariin vaikutusvaltaista, julmaa ja pelottavaa isäänsä, joka on murhannut Jain sisaren. Jain äiti on auttanut toisen tyttärensä pakomatkalle, ja Jai on varma, että äiti on joutunut maksamaan siitä hengellään.
(VAROITUS! TÄSSÄ KAPPALEESSA ON JUONIPALJASTUKSIA!) Luostarisaarella syntyy hurja taistelu, kun Jain isä sotajoukkoineen saapuu hakemaan tytärtään. Tässä vaiheessa otetaan taikavoimat käyttöön, ja muun muassa hiuksia palmikoimalla ja palmikkoja purkamalla nostatetaan myrsky, jolla onnistutaan heittämään kapuloita hyökkääjien rattaisiin. Lopulta paha saa palkkansa, ja Jain isä kuolee. Naiset ja tytöt pelastuvat, vaikka luostari kärsiikin aikamoisia aineellisia vahinkoja. Lopussa Maresi tekee ratkaisunsa ja päättää lähteä luostarista jakamaan oppimiaan tietoja ja taitoja kotiseutunsa köyhille.
Turtschaninoffin romaani oli helppolukuinen, ja fantasialle tyypillistä taikuuttakin alkoi tulla vasta tarinan keskivaiheilla. Pidin teoksen vahvoista naishahmoista ja feministisistä teemoista, jotka avautuvat helposti nuorille (tyttö)lukijoille. Juonikin oli ihan jännittävä, vaikka melko ennalta-arvattava. Sen sijaan epämääräiseen menneeseen aikakauteen ja maailmaan sijoittuva miljöö ja lukuisat henkilöt, joilla kaikilla on jokin kummallinen nimi, kuten Maresi, Jai, Loeni, Toula tai Heo, eivät saaneet minua tälläkään kertaa syttymään fantasialle. Mutta minä olenkin 70-luvun lapsi, jonka mielikuvitusta aikoinaan ruokittiin realistisilla ja opettavaisilla arkielämän kertomuksilla. Niistä olivat fantasiaelementit kaukana!
Löysin fantasian vasta aikuisena, kun vanhin tyttäreni suorastaan pakotti minut tutustumaan Harry Pottereihin. Minäkään en ole jaksanut lukea "Tarua Sormusten herrasta" alkua pitemmälle, mutta äänikirjana olen kuunnellut sen ainakin kolmeen kertaan. Kannattaa kokeilla! Hyvä lukija lisää kirjanautinnon kaksinkertaiseksi, ja samalla voi tehdä jotain käsillään.
VastaaPoista